Vaarajätepalvelu
Vaarajätepalvelu
Hankinnan kohteena on Helsingin yliopiston sekä Kiinteistö Oy Biomedicum Helsingin toimipisteiden vaarajätepalvelu. Helsingin yliopisto toimii Helsingissä neljällä kampuksella ja 9 muulla paikkakunnalla Suomessa. KOy Biomedicum Helsingin suurimmat osakkaat ovat Helsingin yliopisto, HUS ja Helsingin kaupunki. Yhtiö vastaa tutkimus- ja opetuskeskus Biomedicum Helsingin rakennusten (Haartmaninkatu 8 ja Tukholmankatu 8) kunnossapidosta ja kiinteistöhuollosta. Kilpailutus on jaettu kahteen osaan, Helsingin yliopiston toiminnasta syntyvät: 1) kemikaali- ja laboratorioiden muut vaaralliset jätteet sekä 2) biologinen ja kliininen jäte. Tarjoaja voi tarjota vain toista, tai molempia osia. Mikäli sama tarjoaja voittaa hoitaakseen molemmat osat, yhdistetään molemmat osat samalle sopimukselle. Suurin osa vaarallisista jätteistä syntyy Kumpulan, Meilahden ja Viikin kampuksilla. Yliopiston tiloissa ja Kiinteistö Oy Biomedicum Helsingin tiloissa toimivat vuokralaiset voivat hankkia vaarajätehuollon palveluja tulevan sopimuksen ehdoilla. Vuokralaiset tekevät omat sopimuksensa palveluntuottajan kanssa. – Lot nr.: 1 Kemikaali- ja laboratorioiden muut vaaralliset jätteet Kilpailutettava palvelu sisältää vaarallisten jätteiden jätehuoltopalvelut seuraavana kokonaisuutena: • kuljetustilauksen vastaanotto • kuljetuksessa tarvittavan siirtoasiakirjan laadinta • kuljetuksessa tarvittavien astioiden ja merkintätarrojen toimitus • vaarallisten jätteiden merkintä ja pakkaus tilauksessa määritellyssä noutopisteessä • kuljetus • hyödyntäminen lajittelulaitoksella / käsittely loppusijoituspaikalla • laskutuksen kustannuspaikoittain eriteltynä • raportointi, määrä- ja laatuseuranta • palvelun kehittäminen sopimuksen puitteissa ottaen huomioon mitä jäte- ja tiekuljetussäädöksissä on sanottu. Vuoden 2025 vaarajätemäärät listattu tarjouspyynnön liitteessä 1 ("Vaarajätteet HY 2025"). Hankintamäärät vaihtelevat vuosittain, sopimus ei muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta. Last tender date: 11/16/2026 08:00:00 Type of contract: Services Authority: Helsingin yliopiston kiinteistöpalvelut Oy Document URL: https://tarjouspalvelu.fi/helsinginyliopisto?id=628898&tpk=9c31c9e5-7e6a-4dc3-93a3-e5ebe69611f6 Tenders URL: https://tarjouspalvelu.fi/helsinginyliopisto?id=628898&tpk=9c31c9e5-7e6a-4dc3-93a3-e5ebe69611f6 Duration contract start date : 12/31/2026 22:00:00 Duration contract end date : 12/30/2028 22:00:00 Criteria definitions: Price: 70 (Kemikaali- ja laboratorioiden muille vaarallisille jätteille kysytään hintaliitteella hinnat) Quality: 30 (Kysytään laadullisia tekijöitä) – Lot nr.: 2 Biologinen ja kliininen jäte Kilpailutus käsittää vaarallisten jätteiden jätehuoltopalvelut seuraavana kokonaisuutena • kuljetustilauksen vastaanotto • kuljetuksessa tarvittavan siirtoasiakirjan laadinta • kuljetuksessa tarvittavien astioiden ja merkintätarrojen toimitus • vaarallisten jätteiden merkintä ja pakkaus tilauksessa määritellyssä noutopisteessä • kuljetus • hyödyntäminen lajittelulaitoksella / käsittely loppusijoituspaikalla • laskutuksen kustannuspaikoittain eriteltynä • raportointi, määrä- ja laatuseuranta • palvelun kehittäminen sopimuksen puitteissa ottaen huomioon mitä jäte- ja tiekuljetussäädöksissä on sanottu. Vuoden 2025 vaarajätemäärät listattu tarjouspyynnön liitteessä 1 ("Vaarajätteet HY 2025"). Hankintamäärät vaihtelevat vuosittain, sopimus ei muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta. Last tender date: 11/16/2026 08:00:00 Type of contract: Services Authority: Helsingin yliopiston kiinteistöpalvelut Oy Document URL: https://tarjouspalvelu.fi/helsinginyliopisto?id=628898&tpk=9c31c9e5-7e6a-4dc3-93a3-e5ebe69611f6 Tenders URL: https://tarjouspalvelu.fi/helsinginyliopisto?id=628898&tpk=9c31c9e5-7e6a-4dc3-93a3-e5ebe69611f6 Duration contract start date : 12/31/2026 22:00:00 Duration contract end date : 12/30/2028 22:00:00 Criteria definitions: Price: 70 (Hinta kysytään hintaliitteellä) Quality: 30 (Pisteytyetään laadullisia tekijöitä)
Kemikaali- ja laboratorioiden muut vaaralliset jätteet
Kilpailutettava palvelu sisältää vaarallisten jätteiden jätehuoltopalvelut seuraavana kokonaisuutena: • kuljetustilauksen vastaanotto • kuljetuksessa tarvittavan siirtoasiakirjan laadinta • kuljetuksessa tarvittavien astioiden ja merkintätarrojen toimitus • vaarallisten jätteiden merkintä ja pakkaus tilauksessa määritellyssä noutopisteessä • kuljetus • hyödyntäminen lajittelulaitoksella / käsittely loppusijoituspaikalla • laskutuksen kustannuspaikoittain eriteltynä • raportointi, määrä- ja laatuseuranta • palvelun kehittäminen sopimuksen puitteissa ottaen huomioon mitä jäte- ja tiekuljetussäädöksissä on sanottu. Vuoden 2025 vaarajätemäärät listattu tarjouspyynnön liitteessä 1 ("Vaarajätteet HY 2025"). Hankintamäärät vaihtelevat vuosittain, sopimus ei muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta.
Biologinen ja kliininen jäte
Kilpailutus käsittää vaarallisten jätteiden jätehuoltopalvelut seuraavana kokonaisuutena • kuljetustilauksen vastaanotto • kuljetuksessa tarvittavan siirtoasiakirjan laadinta • kuljetuksessa tarvittavien astioiden ja merkintätarrojen toimitus • vaarallisten jätteiden merkintä ja pakkaus tilauksessa määritellyssä noutopisteessä • kuljetus • hyödyntäminen lajittelulaitoksella / käsittely loppusijoituspaikalla • laskutuksen kustannuspaikoittain eriteltynä • raportointi, määrä- ja laatuseuranta • palvelun kehittäminen sopimuksen puitteissa ottaen huomioon mitä jäte- ja tiekuljetussäädöksissä on sanottu. Vuoden 2025 vaarajätemäärät listattu tarjouspyynnön liitteessä 1 ("Vaarajätteet HY 2025"). Hankintamäärät vaihtelevat vuosittain, sopimus ei muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta.