Näytteenottoputket ja virtsanäyteastia
Näytteenottoputket ja virtsanäyteastia
Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirtoadapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Näytteenottoputkissa tietyissä osa-alueissa on pakollisena optiona valmiiksi viivakoodattu (ns. esiviivakoodattuja) putkityyppi. Tilaajalla on tarkoitus ottaa näitä putkia pieniä määriä testikäyttöön sopimuskauden aikana ja mahdollisesti myöhemmin vaiheittaisesti tuotantokäyttöön. Näiden putkien tulee täyttää muut vastaaville putkille asetetut vähimmäisvaatimukset, pois lukien kirkas etiketti, ja ne valitaan samalta toimittajalta kuin viivakoodittomat putket. Mikäli Tilaaja siirtyy vaiheittaisesti sopimuskauden aikana käyttämään esiviivakoodattuja putkia, tulee tämä vähentämään vastaavassa suhteessa ei-viivakoodatun putken käyttöä. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen. Kaikkien volyymit on otettu huomioon hankinnan kokonaisvolyymeissä. Volyymit perustuvat nykyiseen arvioon vuosikulutuksesta. Hankintayksikkö ei sitoudu kiinteisiin hankintamääriin. Sopimuksen suunniteltu kesto on 24kk + jonka jälkeen sitä on mahdollista jatkaa toistaiseksi voimassa olevana. Sopimuksen suunniteltu ajankohta on 1.1.2027. – Lot nr.: 1 1. Vakuumiputki hepariinigeeli Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Näytteenottoputkissa tietyissä osa-alueissa on pakollisena optiona valmiiksi viivakoodattu (ns. esiviivakoodattuja) putkityyppi. Tilaajalla on tarkoitus ottaa näitä putkia pieniä määriä testikäyttöön sopimuskauden aikana ja mahdollisesti myöhemmin vaiheittaisesti tuotantokäyttöön. Näiden putkien tulee täyttää kyseisessä osa-alueessa muut vastaaville putkille asetetut vähimmäisvaatimukset, pois lukien kirkas etiketti, ja ne valitaan samalta toimittajalta kuin viivakoodittomat putket. Mikäli Tilaaja siirtyy vaiheittaisesti sopimuskauden aikana käyttämään esiviivakoodattuja putkia, tulee tämä vähentämään vastaavassa suhteessa ei-viivakoodatun putken käyttöä. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen. Kaikkien volyymit on otettu huomioon hankinnan kokonaisvolyymeissä. Volyymit perustuvat nykyiseen arvioon vuosikulutuksesta. Hankintayksikkö ei sitoudu kiinteisiin hankintamääriin. Last tender date: 10/21/2026 06:00:00 Type of contract: Supplies Authority: Fimlab Laboratoriot Oy Document URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Tenders URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Duration contract months: 24 Criteria definitions: Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) – Lot nr.: 2 2. Vakuumiputki plasma mekaaninen erotin Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen. Kaikkien volyymit on otettu huomioon hankinnan kokonaisvolyymeissä. Volyymit perustuvat nykyiseen arvioon vuosikulutuksesta. Hankintayksikkö ei sitoudu kiinteisiin hankintamääriin. Last tender date: 10/21/2026 06:00:00 Type of contract: Supplies Authority: Fimlab Laboratoriot Oy Document URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Tenders URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Duration contract months: 24 Criteria definitions: Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) – Lot nr.: 3 3. Mikroputki hepariini-geeli Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen. Kaikkien volyymit on otettu huomioon hankinnan kokonaisvolyymeissä. Volyymit perustuvat nykyiseen arvioon vuosikulutuksesta. Hankintayksikkö ei sitoudu kiinteisiin hankintamääriin. Last tender date: 10/21/2026 06:00:00 Type of contract: Supplies Authority: Fimlab Laboratoriot Oy Document URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Tenders URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Duration contract months: 24 Criteria definitions: Price: 100 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) – Lot nr.: 4 4. Vakuumiputki hepariini Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Näytteenottoputkissa tietyissä osa-alueissa on pakollisena optiona valmiiksi viivakoodattu (ns. esiviivakoodattuja) putkityyppi. Tilaajalla on tarkoitus ottaa näitä putkia pieniä määriä testikäyttöön sopimuskauden aikana ja mahdollisesti myöhemmin vaiheittaisesti tuotantokäyttöön. Näiden putkien tulee täyttää kyseisessä osa-alueessa muut vastaaville putkille asetetut vähimmäisvaatimukset, pois lukien kirkas etiketti, ja ne valitaan samalta toimittajalta kuin viivakoodittomat putket. Mikäli Tilaaja siirtyy vaiheittaisesti sopimuskauden aikana käyttämään esiviivakoodattuja putkia, tulee tämä vähentämään vastaavassa suhteessa ei-viivakoodatun putken käyttöä. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen. Kaikkien volyymit on otettu huomioon hankinnan kokonaisvolyymeissä. Volyymit perustuvat nykyiseen arvioon vuosikulutuksesta. Hankintayksikkö ei sitoudu kiinteisiin hankintamääriin. Last tender date: 10/21/2026 06:00:00 Type of contract: Supplies Authority: Fimlab Laboratoriot Oy Document URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Tenders URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Duration contract months: 24 Criteria definitions: Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) – Lot nr.: 5 5. Vakuumiputki seerumi Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Näytteenottoputkissa tietyissä osa-alueissa on pakollisena optiona valmiiksi viivakoodattu (ns. esiviivakoodattuja) putkityyppi. Tilaajalla on tarkoitus ottaa näitä putkia pieniä määriä testikäyttöön sopimuskauden aikana ja mahdollisesti myöhemmin vaiheittaisesti tuotantokäyttöön. Näiden putkien tulee täyttää kyseisessä osa-alueessa muut vastaaville putkille asetetut vähimmäisvaatimukset, pois lukien kirkas etiketti, ja ne valitaan samalta toimittajalta kuin viivakoodittomat putket. Mikäli Tilaaja siirtyy vaiheittaisesti sopimuskauden aikana käyttämään esiviivakoodattuja putkia, tulee tämä vähentämään vastaavassa suhteessa ei-viivakoodatun putken käyttöä. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen. Kaikkien volyymit on otettu huomioon hankinnan kokonaisvolyymeissä. Volyymit perustuvat nykyiseen arvioon vuosikulutuksesta. Hankintayksikkö ei sitoudu kiinteisiin hankintamääriin. Last tender date: 10/21/2026 06:00:00 Type of contract: Supplies Authority: Fimlab Laboratoriot Oy Document URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Tenders URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Duration contract months: 24 Criteria definitions: Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) – Lot nr.: 6 6. Vakuumiputki seerumigeeli Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Näytteenottoputkissa tietyissä osa-alueissa on pakollisena optiona valmiiksi viivakoodattu (ns. esiviivakoodattuja) putkityyppi. Tilaajalla on tarkoitus ottaa näitä putkia pieniä määriä testikäyttöön sopimuskauden aikana ja mahdollisesti myöhemmin vaiheittaisesti tuotantokäyttöön. Näiden putkien tulee täyttää kyseisessä osa-alueessa muut vastaaville putkille asetetut vähimmäisvaatimukset, pois lukien kirkas etiketti, ja ne valitaan samalta toimittajalta kuin viivakoodittomat putket. Mikäli Tilaaja siirtyy vaiheittaisesti sopimuskauden aikana käyttämään esiviivakoodattuja putkia, tulee tämä vähentämään vastaavassa suhteessa ei-viivakoodatun putken käyttöä. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen. Last tender date: 10/21/2026 06:00:00 Type of contract: Supplies Authority: Fimlab Laboratoriot Oy Document URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Tenders URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Duration contract months: 24 Criteria definitions: Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) – Lot nr.: 7 7. Vakuumiputki verensokeri Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen. Last tender date: 10/21/2026 06:00:00 Type of contract: Supplies Authority: Fimlab Laboratoriot Oy Document URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Tenders URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Duration contract months: 24 Criteria definitions: Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) – Lot nr.: 8 8. Vakuumiputki EDTA K2 Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Näytteenottoputkissa tietyissä osa-alueissa on pakollisena optiona valmiiksi viivakoodattu (ns. esiviivakoodattuja) putkityyppi. Tilaajalla on tarkoitus ottaa näitä putkia pieniä määriä testikäyttöön sopimuskauden aikana ja mahdollisesti myöhemmin vaiheittaisesti tuotantokäyttöön. Näiden putkien tulee täyttää kyseisessä osa-alueessa muut vastaaville putkille asetetut vähimmäisvaatimukset, pois lukien kirkas etiketti, ja ne valitaan samalta toimittajalta kuin viivakoodittomat putket. Mikäli Tilaaja siirtyy vaiheittaisesti sopimuskauden aikana käyttämään esiviivakoodattuja putkia, tulee tämä vähentämään vastaavassa suhteessa ei-viivakoodatun putken käyttöä. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen. Last tender date: 10/21/2026 06:00:00 Type of contract: Supplies Authority: Fimlab Laboratoriot Oy Document URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Tenders URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Duration contract months: 24 Criteria definitions: Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) – Lot nr.: 9 9. Mikroputki EDTA K2 Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen. Kaikkien volyymit on otettu huomioon hankinnan kokonaisvolyymeissä. Volyymit perustuvat nykyiseen arvioon vuosikulutuksesta. Hankintayksikkö ei sitoudu kiinteisiin hankintamääriin. Last tender date: 10/21/2026 06:00:00 Type of contract: Supplies Authority: Fimlab Laboratoriot Oy Document URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Tenders URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Duration contract months: 24 Criteria definitions: Price: 100 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Price: 100 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) – Lot nr.: 10 10. Vakuumiputki hyytymistekijä Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen. Kaikkien volyymit on otettu huomioon hankinnan kokonaisvolyymeissä. Volyymit perustuvat nykyiseen arvioon vuosikulutuksesta. Hankintayksikkö ei sitoudu kiinteisiin hankintamääriin. Last tender date: 10/21/2026 06:00:00 Type of contract: Supplies Authority: Fimlab Laboratoriot Oy Document URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Tenders URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Duration contract months: 24 Criteria definitions: Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) – Lot nr.: 11 11. Vakuumiputki hyytymistekijä 10/9 ml Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen. Kaikkien volyymit on otettu huomioon hankinnan kokonaisvolyymeissä. Volyymit perustuvat nykyiseen arvioon vuosikulutuksesta. Hankintayksikkö ei sitoudu kiinteisiin hankintamääriin. Last tender date: 10/21/2026 06:00:00 Type of contract: Supplies Authority: Fimlab Laboratoriot Oy Document URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Tenders URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Duration contract months: 24 Criteria definitions: Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) – Lot nr.: 12 12. Cell Preparation putki Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen. Kaikkien volyymit on otettu huomioon hankinnan kokonaisvolyymeissä. Volyymit perustuvat nykyiseen arvioon vuosikulutuksesta. Hankintayksikkö ei sitoudu kiinteisiin hankintamääriin. Last tender date: 10/21/2026 06:00:00 Type of contract: Supplies Authority: Fimlab Laboratoriot Oy Document URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Tenders URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Duration contract months: 24 Criteria definitions: Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) – Lot nr.: 13 13. Vakuumiputki hivenaine, plasmanäytteille Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen. Kaikkien volyymit on otettu huomioon hankinnan kokonaisvolyymeissä. Volyymit perustuvat nykyiseen arvioon vuosikulutuksesta. Hankintayksikkö ei sitoudu kiinteisiin hankintamääriin. Last tender date: 10/21/2026 06:00:00 Type of contract: Supplies Authority: Fimlab Laboratoriot Oy Document URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Tenders URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Duration contract months: 24 Criteria definitions: Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) – Lot nr.: 14 14. Vakuumiputki NaF/KOx 5/4 ml Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen. Kaikkien volyymit on otettu huomioon hankinnan kokonaisvolyymeissä. Volyymit perustuvat nykyiseen arvioon vuosikulutuksesta. Hankintayksikkö ei sitoudu kiinteisiin hankintamääriin. Last tender date: 10/21/2026 06:00:00 Type of contract: Supplies Authority: Fimlab Laboratoriot Oy Document URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Tenders URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Duration contract months: 24 Criteria definitions: Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) – Lot nr.: 15 15. Virtsanäyteputki vakuumi lisäaine Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Näytteenottoputkissa tietyissä osa-alueissa on pakollisena optiona valmiiksi viivakoodattu (ns. esiviivakoodattuja) putkityyppi. Tilaajalla on tarkoitus ottaa näitä putkia pieniä määriä testikäyttöön sopimuskauden aikana ja mahdollisesti myöhemmin vaiheittaisesti tuotantokäyttöön. Näiden putkien tulee täyttää kyseisessä osa-alueessa muut vastaaville putkille asetetut vähimmäisvaatimukset, pois lukien kirkas etiketti, ja ne valitaan samalta toimittajalta kuin viivakoodittomat putket. Mikäli Tilaaja siirtyy vaiheittaisesti sopimuskauden aikana käyttämään esiviivakoodattuja putkia, tulee tämä vähentämään vastaavassa suhteessa ei-viivakoodatun putken käyttöä. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen. Kaikkien volyymit on otettu huomioon hankinnan kokonaisvolyymeissä. Volyymit perustuvat nykyiseen arvioon vuosikulutuksesta. Hankintayksikkö ei sitoudu kiinteisiin hankintamääriin. Last tender date: 10/21/2026 06:00:00 Type of contract: Supplies Authority: Fimlab Laboratoriot Oy Document URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Tenders URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Duration contract months: 24 Criteria definitions: Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) – Lot nr.: 16 16. Virtsanäyteputki vakuumi lisäaineeton Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Näytteenottoputkissa tietyissä osa-alueissa on pakollisena optiona valmiiksi viivakoodattu (ns. esiviivakoodattuja) putkityyppi. Tilaajalla on tarkoitus ottaa näitä putkia pieniä määriä testikäyttöön sopimuskauden aikana ja mahdollisesti myöhemmin vaiheittaisesti tuotantokäyttöön. Näiden putkien tulee täyttää kyseisessä osa-alueessa muut vastaaville putkille asetetut vähimmäisvaatimukset, pois lukien kirkas etiketti, ja ne valitaan samalta toimittajalta kuin viivakoodittomat putket. Mikäli Tilaaja siirtyy vaiheittaisesti sopimuskauden aikana käyttämään esiviivakoodattuja putkia, tulee tämä vähentämään vastaavassa suhteessa ei-viivakoodatun putken käyttöä. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen. Kaikkien volyymit on otettu huomioon hankinnan kokonaisvolyymeissä. Volyymit perustuvat nykyiseen arvioon vuosikulutuksesta. Hankintayksikkö ei sitoudu kiinteisiin hankintamääriin. Last tender date: 10/21/2026 06:00:00 Type of contract: Supplies Authority: Fimlab Laboratoriot Oy Document URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Tenders URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Duration contract months: 24 Criteria definitions: Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) – Lot nr.: 17 17. Virtsanäytteenotto siirtoadapteri Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen. Kaikkien volyymit on otettu huomioon hankinnan kokonaisvolyymeissä. Volyymit perustuvat nykyiseen arvioon vuosikulutuksesta. Hankintayksikkö ei sitoudu kiinteisiin hankintamääriin. Last tender date: 10/21/2026 06:00:00 Type of contract: Supplies Authority: Fimlab Laboratoriot Oy Document URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Tenders URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Duration contract months: 24 Criteria definitions: Price: 100 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Price: 100 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) – Lot nr.: 18 18. Virtsanäytteenottopurkki, kierrekansi Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen. Kaikkien volyymit on otettu huomioon hankinnan kokonaisvolyymeissä. Volyymit perustuvat nykyiseen arvioon vuosikulutuksesta. Hankintayksikkö ei sitoudu kiinteisiin hankintamääriin. Last tender date: 10/21/2026 06:00:00 Type of contract: Supplies Authority: Fimlab Laboratoriot Oy Document URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Tenders URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Duration contract months: 24 Criteria definitions: Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) – Lot nr.: 19 19. Erotteluputki + kierrekorkki erotteluputkeen Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen. Kaikkien volyymit on otettu huomioon hankinnan kokonaisvolyymeissä. Volyymit perustuvat nykyiseen arvioon vuosikulutuksesta. Hankintayksikkö ei sitoudu kiinteisiin hankintamääriin. Last tender date: 10/21/2026 06:00:00 Type of contract: Supplies Authority: Fimlab Laboratoriot Oy Document URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Tenders URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Duration contract months: 24 Criteria definitions: Price: 100 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Price: 100 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) – Lot nr.: 20 20. Vakuumiputki lisäaineeton Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Näytteenottoputkissa tietyissä osa-alueissa on pakollisena optiona valmiiksi viivakoodattu (ns. esiviivakoodattuja) putkityyppi. Tilaajalla on tarkoitus ottaa näitä putkia pieniä määriä testikäyttöön sopimuskauden aikana ja mahdollisesti myöhemmin vaiheittaisesti tuotantokäyttöön. Näiden putkien tulee täyttää kyseisessä osa-alueessa muut vastaaville putkille asetetut vähimmäisvaatimukset, pois lukien kirkas etiketti, ja ne valitaan samalta toimittajalta kuin viivakoodittomat putket. Mikäli Tilaaja siirtyy vaiheittaisesti sopimuskauden aikana käyttämään esiviivakoodattuja putkia, tulee tämä vähentämään vastaavassa suhteessa ei-viivakoodatun putken käyttöä. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen. Kaikkien volyymit on otettu huomioon hankinnan kokonaisvolyymeissä. Volyymit perustuvat nykyiseen arvioon vuosikulutuksesta. Hankintayksikkö ei sitoudu kiinteisiin hankintamääriin. Last tender date: 10/21/2026 06:00:00 Type of contract: Supplies Authority: Fimlab Laboratoriot Oy Document URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Tenders URL: https://tarjouspalvelu.fi/fimlab?id=599550&tpk=3aacd524-5123-4c79-a995-d165f10c8c34 Duration contract months: 24 Criteria definitions: Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet) Price: 90 (Osa-alueissa tarjottujen tuotteiden arvioidulla hankintamäärällä kerrotut tarjoushinnat lasketaan yhteen. Näin saadaan vertailuhinta. Edullisin tarjous saa osa-alueen hinnan maksimipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (halvin hinta/tarjoajan hinta) * maksimipisteet.) Quality: 10 (Osassa osa-alueita on lisäksi laatupisteytys. Näissä osa-alueista saadut laatupisteet lasketaan yhteen, parhaat laatupisteet saanut tarjoaja saa osa-alueelle määritellyt laadun maksipisteet, muut saavat pisteitä seuraavan laskukaavan mukaan: (tarjoajan laatupisteet/parhaat laatupisteet) * maksimipisteet)
1. Vakuumiputki hepariinigeeli
Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Näytteenottoputkissa tietyissä osa-alueissa on pakollisena optiona valmiiksi viivakoodattu (ns. esiviivakoodattuja) putkityyppi. Tilaajalla on tarkoitus ottaa näitä putkia pieniä määriä testikäyttöön sopimuskauden aikana ja mahdollisesti myöhemmin vaiheittaisesti tuotantokäyttöön. Näiden putkien tulee täyttää kyseisessä osa-alueessa muut vastaaville putkille asetetut vähimmäisvaatimukset, pois lukien kirkas etiketti, ja ne valitaan samalta toimittajalta kuin viivakoodittomat putket. Mikäli Tilaaja siirtyy vaiheittaisesti sopimuskauden aikana käyttämään esiviivakoodattuja putkia, tulee tämä vähentämään vastaavassa suhteessa ei-viivakoodatun putken käyttöä. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen. Kaikkien volyymit on otettu huomioon hankinnan kokonaisvolyymeissä. Volyymit perustuvat nykyiseen arvioon vuosikulutuksesta. Hankintayksikkö ei sitoudu kiinteisiin hankintamääriin.
2. Vakuumiputki plasma mekaaninen erotin
Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen. Kaikkien volyymit on otettu huomioon hankinnan kokonaisvolyymeissä. Volyymit perustuvat nykyiseen arvioon vuosikulutuksesta. Hankintayksikkö ei sitoudu kiinteisiin hankintamääriin.
3. Mikroputki hepariini-geeli

4. Vakuumiputki hepariini

5. Vakuumiputki seerumi

6. Vakuumiputki seerumigeeli
Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Näytteenottoputkissa tietyissä osa-alueissa on pakollisena optiona valmiiksi viivakoodattu (ns. esiviivakoodattuja) putkityyppi. Tilaajalla on tarkoitus ottaa näitä putkia pieniä määriä testikäyttöön sopimuskauden aikana ja mahdollisesti myöhemmin vaiheittaisesti tuotantokäyttöön. Näiden putkien tulee täyttää kyseisessä osa-alueessa muut vastaaville putkille asetetut vähimmäisvaatimukset, pois lukien kirkas etiketti, ja ne valitaan samalta toimittajalta kuin viivakoodittomat putket. Mikäli Tilaaja siirtyy vaiheittaisesti sopimuskauden aikana käyttämään esiviivakoodattuja putkia, tulee tämä vähentämään vastaavassa suhteessa ei-viivakoodatun putken käyttöä. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen.
7. Vakuumiputki verensokeri
Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen.
8. Vakuumiputki EDTA K2
Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Näytteenottoputkissa tietyissä osa-alueissa on pakollisena optiona valmiiksi viivakoodattu (ns. esiviivakoodattuja) putkityyppi. Tilaajalla on tarkoitus ottaa näitä putkia pieniä määriä testikäyttöön sopimuskauden aikana ja mahdollisesti myöhemmin vaiheittaisesti tuotantokäyttöön. Näiden putkien tulee täyttää kyseisessä osa-alueessa muut vastaaville putkille asetetut vähimmäisvaatimukset, pois lukien kirkas etiketti, ja ne valitaan samalta toimittajalta kuin viivakoodittomat putket. Mikäli Tilaaja siirtyy vaiheittaisesti sopimuskauden aikana käyttämään esiviivakoodattuja putkia, tulee tämä vähentämään vastaavassa suhteessa ei-viivakoodatun putken käyttöä. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen.
9. Mikroputki EDTA K2
Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen. Kaikkien volyymit on otettu huomioon hankinnan kokonaisvolyymeissä. Volyymit perustuvat nykyiseen arvioon vuosikulutuksesta. Hankintayksikkö ei sitoudu kiinteisiin hankintamääriin.
10. Vakuumiputki hyytymistekijä

11. Vakuumiputki hyytymistekijä 10/9 ml

12. Cell Preparation putki

13. Vakuumiputki hivenaine, plasmanäytteille

14. Vakuumiputki NaF/KOx 5/4 ml

15. Virtsanäyteputki vakuumi lisäaine
Fimlab Laboratoriot Oy (jäljempänä ”Hankintayksikkö”) kilpailuttaa toiminta-alueensa (Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueilla) tarpeisiin näytteenottoputket, näytteen erottelussa käytettävät putket, virtsanäyteastian ja virtsansiirto adapterin. Hankintayksikön omistajatahojen eli hyvinvointialueiden toiminta on murroksessa ja muutoksia esimerkiksi toimipisteverkkoon ja laboratoriopalvelujen tarpeeseen voi tapahtua. Mukana olevat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet sekä Tuomi Logistiikka Oy voivat hyödyntää toimittajan ja Fimlabin välistä sopimusta tässä yksilöidysti. Näytteenottoputkissa tietyissä osa-alueissa on pakollisena optiona valmiiksi viivakoodattu (ns. esiviivakoodattuja) putkityyppi. Tilaajalla on tarkoitus ottaa näitä putkia pieniä määriä testikäyttöön sopimuskauden aikana ja mahdollisesti myöhemmin vaiheittaisesti tuotantokäyttöön. Näiden putkien tulee täyttää kyseisessä osa-alueessa muut vastaaville putkille asetetut vähimmäisvaatimukset, pois lukien kirkas etiketti, ja ne valitaan samalta toimittajalta kuin viivakoodittomat putket. Mikäli Tilaaja siirtyy vaiheittaisesti sopimuskauden aikana käyttämään esiviivakoodattuja putkia, tulee tämä vähentämään vastaavassa suhteessa ei-viivakoodatun putken käyttöä. Tarvikkeiden jakelu tapahtuu hyvinvointialueiden logististen toimijoiden kautta tai Fimlabin omana ostona. Jakelijat ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen varastotoimija, Tuomi Logistiikka (Tampere; Fimlab, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueet) ja Pohjanmaan hyvinvointialueen varasto (Vaasa, Närpiö ja Pietarsaari). Hankinta on jaettu 20 osa-alueeseen. Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa osa-aluetta. Jokaiseen osa-alueeseen valitaan yksi (1) Toimittaja. Sopimus tehdään kunkin osa-alueen voittaneen tarjoajan kanssa, mikäli tarjoaja voittaa useamman osa-alueen kilpailutuksen, voidaan ko. osa-alueet yhdistää samaan sopimukseen. Kaikkien volyymit on otettu huomioon hankinnan kokonaisvolyymeissä. Volyymit perustuvat nykyiseen arvioon vuosikulutuksesta. Hankintayksikkö ei sitoudu kiinteisiin hankintamääriin.
16. Virtsanäyteputki vakuumi lisäaineeton

17. Virtsanäytteenotto siirtoadapteri

18. Virtsanäytteenottopurkki, kierrekansi

19. Erotteluputki + kierrekorkki erotteluputkeen

20. Vakuumiputki lisäaineeton