Alueelliset puistojen ja viheralueiden rakennuttamispalvelut 2027 - 2028

Deadline:12 Nov 2026, 11:00

Tender information
Helsinki-Uusimaa
Type
Contract
Procedure
Open procedure
Ref. number
HEL 2026-016524
Estimated value
€6,000,000
Duration
31/12/2026 - 30/12/2028
Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala pyytää tarjoustanne ajalle 1.1.2027–31.12.2028 ajoittuvista alueellisten puistojen ja viheralueiden rakennuttamiseen liittyvistä palveluista. Hankintaan sisältyy lisäksi mahdollinen optiokausi 1.1.2029–31.12.2030, jonka käyttöönotosta tilaaja päättää erikseen. Tarjouspyyntöasiakirjoissa esitetyt määrät ovat arvioita tulevien palveluiden määristä eivätkä muodosta tilaajalle määräostovelvoitetta. Sopimus ei anna palveluntuottajalle yksinoikeutta, vaan tilaajalla on oikeus hankkia palveluita myös muilta palveluntuottajilta. Palveluun kuuluu puistojen ja viheralueiden rakentamisen projektinhallintaan, kustannus- ja laadunhallintaan, selvitysten tekemiseen sekä rakennuttamiseen liittyviä tehtäviä. Hankittavat tehtävänimikkeet ovat projektikoordinaattori, projektipäällikkö ja rakennustöiden valvoja. Hankinnan kohteena on neljä erillistä osa-aluetta. Eteläisen alueen puistot ja viheralueet (Helsingin suurpiiri 1. eteläinen) Läntisen alueen puistot ja viheralueet (Helsingin suurpiiri 2. läntinen) Pohjoisen alueen puistot ja viheralueet (Helsingin suurpiirit 3. keskinen, 4. pohjoinen ja 5. koillinen) Itäisen alueen puistot ja viheralueet (Helsingin suurpiirit 6. Kaakkoinen, 7. Itäinen, 8 Östersundom Tarjoaja voi tarjota yhtä tai useampaa neljästä osa-alueesta ja jättää kullekin tarjoamalleen osa-alueelle enintään neljä rinnakkaistarjousta. Rinnakkaistarjoukset käsitellään erillisinä tarjouksina. Kunkin osa-alueen kaikki rinnakkaistarjoukset vertaillaan keskenään kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Hinnan painoarvo on 40 % ja laadun 60 %. Rinnakkaistarjoukset käsitellään erillisinä tarjouksina. Kunkin osa-alueen kaikki rinnakkaistarjoukset vertaillaan keskenään kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella. Hinnan painoarvo on 40 % ja laadun 60 %. Hinnan vertailupisteet lasketaan kunkin osa-alueen rinnakkaistarjousten määräarvioon perustuvista kokonaishinnoista seuraavalla kaavalla: Hinnan vertailupisteet = (kyseisen osa-alueen rinnakkaistarjousten alin annettu kokonaishinta / kyseisen osa-alueen rinnakkaistarjouksen kokonaishinta) × 40,00. Laadun vertailupisteet lasketaan kunkin osa-alueen rinnakkaistarjoukseen nimettyjen henkilöiden yhteenlasketuista laatupisteistä seuraavalla kaavalla: Laadun vertailupisteet = (kyseisen osa-alueen rinnakkaistarjouksen henkilöiden yhteenlasketut laatupisteet / kyseisen osa-alueen rinnakkaistarjousten suurin annettu henkilöiden yhteenlaskettu laatupistemäärä) × 60,00. Lopulliset vertailupisteet muodostuvat hinnan ja laadun vertailupisteiden summana. Rinnakkaistarjoukset asetetaan lopullisten vertailupisteiden mukaiseen paremmuusjärjestykseen. Henkilöstön päällekkäisyys ei vaikuta rinnakkaistarjouksen vertailupisteisiin tai sijoitukseen, vaan ainoastaan tarjouksen valittavuuteen. Sama henkilö voidaan nimetä usean osa-alueen tarjouksiin, mutta hänet voidaan valita vain yhden osa-alueen toteuttajaksi. Henkilöstökokoonpanot katsotaan päällekkäisiksi, jos niissä on yksikin sama tarjouspyynnön mukaisesti laatupisteytettävä henkilö, riippumatta hänen tehtävänimikkeestään. Jos saman tarjoajan henkilöstö olisi valittavissa usean osa-alueen toteuttajaksi, henkilöstö kohdennetaan tarjoajan ilmoittaman etusijajärjestyksen mukaisesti korkeimmalle sijoittamalleen osa-alueelle. Muiden osa-alueiden osalta siirrytään kyseisen osa-alueen paremmuusjärjestyksessä seuraavaan kelvolliseen rinnakkaistarjoukseen, jonka henkilöstö ei ole päällekkäinen jo valitun henkilöstön kanssa. Menettelyä jatketaan, kunnes kullekin osa-alueelle on löydetty valittavissa oleva tarjous tai kaikki kyseisen osa-alueen rinnakkaistarjoukset on käyty läpi. Jos kaksi tai useampi tarjoaja saa samasta osa-alueesta saman lopullisen vertailupistemäärän, etusijalle asetetaan tarjoaja, jonka laadun vertailupisteet ovat korkeammat. Jos myös laadun vertailupisteet ovat samat, tarjoajien keskinäinen järjestys ratkaistaan arpomalla. – Lot nr.: 1 Eteläisen alueen puistot ja viheralueet Palveluun kuuluu puistojen ja viheralueiden rakentamisen valmisteluun, rakennuttamiseen, valvontaan, turvallisuuden koordinointiin, hankkeiden koordinointiin, hankkeiden kustannus- ja laadunhallintaan sekä rakentamisvaiheen erilaisten raporttien ja selvitysten laatimiseen liittyviä tehtäviä. Toimeksiannot koskevat projektikoordinaattorin, projektipäällikön ja rakennustöiden valvojan tehtäviä. Hankinnan tarkempi sisältö on kuvattu tarjouspyynnön liitteessä P01, palvelukuvaus. Last tender date: 11/12/2026 11:00:00 Type of contract: Services Authority: Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala Document URL: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=631398&tpk=446217ec-3ba4-4f12-9e8b-6f8ead218406 Tenders URL: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=631398&tpk=446217ec-3ba4-4f12-9e8b-6f8ead218406 Duration contract start date : 12/31/2026 22:00:00 Duration contract end date : 12/30/2028 22:00:00 Criteria definitions: Price: 40 (Tarjouksen hintapisteet määräytyvät kuhunkin tehtävään nimettyjen henkilöiden tuntiveloitushintojen sekä Tilaajan arvoimien kunkin tehtävän sopimuskauden työmäärien perusteella. Vertailuhinta lasketaan osatehtävittäin kertomalla kuhunkin tehtävään tarjotun henkilön tuntiveloitushinta tehtävän arvioidulla tuntimäärällä ja laskemalla nämä yhteen.) Quality: 60 (Laadunarviointi perustuu tarjottavien henkilöiden koulutukseen, pätevyyksiin, työkokemusvuosiin, työkokemuksen monipuolisuuteen sekä henkilökohtaisten referensseihin.) – Lot nr.: 2 Läntisen alueen puistot ja viheralueet Palveluun kuuluu puistojen ja viheralueiden rakentamisen valmisteluun, rakennuttamiseen, valvontaan, turvallisuuden koordinointiin, hankkeiden koordinointiin, hankkeiden kustannus- ja laadunhallintaan sekä rakentamisvaiheen erilaisten raporttien ja selvitysten laatimiseen liittyviä tehtäviä. Toimeksiannot koskevat projektikoordinaattorin, projektipäällikön ja rakennustöiden valvojan tehtäviä. Hankinnan tarkempi sisältö on kuvattu tarjouspyynnön liitteessä P01, palvelukuvaus. Last tender date: 11/12/2026 11:00:00 Type of contract: Services Authority: Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala Document URL: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=631398&tpk=446217ec-3ba4-4f12-9e8b-6f8ead218406 Tenders URL: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=631398&tpk=446217ec-3ba4-4f12-9e8b-6f8ead218406 Duration contract start date : 12/31/2026 22:00:00 Duration contract end date : 12/30/2028 22:00:00 Criteria definitions: Price: 40 (Tarjouksen hintapisteet määräytyvät kuhunkin tehtävään nimettyjen henkilöiden tuntiveloitushintojen sekä Tilaajan arvoimien kunkin tehtävän sopimuskauden työmäärien perusteella. Vertailuhinta lasketaan osatehtävittäin kertomalla kuhunkin tehtävään tarjotun henkilön tuntiveloitushinta tehtävän arvioidulla tuntimäärällä ja laskemalla nämä yhteen.) Quality: 60 (Laadunarviointi perustuu tarjottavien henkilöiden koulutukseen, pätevyyksiin, työkokemusvuosiin, työkokemuksen monipuolisuuteen sekä henkilökohtaisten referensseihin.) – Lot nr.: 3 Pohjoisen alueen puistot ja viheralueet Palveluun kuuluu puistojen ja viheralueiden rakentamisen valmisteluun, rakennuttamiseen, valvontaan, turvallisuuden koordinointiin, hankkeiden koordinointiin, hankkeiden kustannus- ja laadunhallintaan sekä rakentamisvaiheen erilaisten raporttien ja selvitysten laatimiseen liittyviä tehtäviä. Toimeksiannot koskevat projektikoordinaattorin, projektipäällikön ja rakennustöiden valvojan tehtäviä. Hankinnan tarkempi sisältö on kuvattu tarjouspyynnön liitteessä P01, palvelukuvaus. Last tender date: 11/12/2026 11:00:00 Type of contract: Services Authority: Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala Document URL: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=631398&tpk=446217ec-3ba4-4f12-9e8b-6f8ead218406 Tenders URL: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=631398&tpk=446217ec-3ba4-4f12-9e8b-6f8ead218406 Duration contract start date : 12/31/2026 22:00:00 Duration contract end date : 12/30/2028 22:00:00 Criteria definitions: Price: 40 (Tarjouksen hintapisteet määräytyvät kuhunkin tehtävään nimettyjen henkilöiden tuntiveloitushintojen sekä Tilaajan arvoimien kunkin tehtävän sopimuskauden työmäärien perusteella. Vertailuhinta lasketaan osatehtävittäin kertomalla kuhunkin tehtävään tarjotun henkilön tuntiveloitushinta tehtävän arvioidulla tuntimäärällä ja laskemalla nämä yhteen.) Quality: 60 (Laadunarviointi perustuu tarjottavien henkilöiden koulutukseen, pätevyyksiin, työkokemusvuosiin, työkokemuksen monipuolisuuteen sekä henkilökohtaisten referensseihin.) – Lot nr.: 4 Itäisen alueen puistot ja viheralueet Palveluun kuuluu puistojen ja viheralueiden rakentamisen valmisteluun, rakennuttamiseen, valvontaan, turvallisuuden koordinointiin, hankkeiden koordinointiin, hankkeiden kustannus- ja laadunhallintaan sekä rakentamisvaiheen erilaisten raporttien ja selvitysten laatimiseen liittyviä tehtäviä. Toimeksiannot koskevat projektikoordinaattorin, projektipäällikön ja rakennustöiden valvojan tehtäviä. Hankinnan tarkempi sisältö on kuvattu tarjouspyynnön liitteessä P01, palvelukuvaus. Last tender date: 11/12/2026 11:00:00 Type of contract: Services Authority: Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala Document URL: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=631398&tpk=446217ec-3ba4-4f12-9e8b-6f8ead218406 Tenders URL: https://tarjouspalvelu.fi/helsinki?id=631398&tpk=446217ec-3ba4-4f12-9e8b-6f8ead218406 Duration contract start date : 12/31/2026 22:00:00 Duration contract end date : 12/30/2028 22:00:00 Criteria definitions: Price: 40 (Tarjouksen hintapisteet määräytyvät kuhunkin tehtävään nimettyjen henkilöiden tuntiveloitushintojen sekä Tilaajan arvoimien kunkin tehtävän sopimuskauden työmäärien perusteella. Vertailuhinta lasketaan osatehtävittäin kertomalla kuhunkin tehtävään tarjotun henkilön tuntiveloitushinta tehtävän arvioidulla tuntimäärällä ja laskemalla nämä yhteen.) Quality: 60 (Laadunarviointi perustuu tarjottavien henkilöiden koulutukseen, pätevyyksiin, työkokemusvuosiin, työkokemuksen monipuolisuuteen sekä henkilökohtaisten referensseihin.)

Eteläisen alueen puistot ja viheralueet

Palveluun kuuluu puistojen ja viheralueiden rakentamisen valmisteluun, rakennuttamiseen, valvontaan, turvallisuuden koordinointiin, hankkeiden koordinointiin, hankkeiden kustannus- ja laadunhallintaan sekä rakentamisvaiheen erilaisten raporttien ja selvitysten laatimiseen liittyviä tehtäviä. Toimeksiannot koskevat projektikoordinaattorin, projektipäällikön ja rakennustöiden valvojan tehtäviä. Hankinnan tarkempi sisältö on kuvattu tarjouspyynnön liitteessä P01, palvelukuvaus.

Läntisen alueen puistot ja viheralueet

Pohjoisen alueen puistot ja viheralueet

Itäisen alueen puistot ja viheralueet

Buyer
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
buyer-email@mail.com
organization number
Open for offers
31 days left
Important dates
9 Oct - Publication date
12 Nov - Deadline
Unlock Full Access with Mercell Bidding Business Plus
Start your free trial to explore exclusive features that help you win more tenders, faster:
AI-Powered Tender Insights
Buyer Contact Info
Key Tender Timelines

Already have an account?